lauantai 30. toukokuuta 2009

Berliini, sää oot ihana! :)



Onpas tässä jo viikko melkein kulunut siitä, kun Mattilan Essi palasi takaisin toiselta Berliinin reissultaan. Voih, voisko joku keksiä muun sanan kuin IHANA! En nimittäin keksi muuta sanaa kuvaamaan sitä kaupunkia, niin suuren vaikutuksen se on muhun näillä kahella reissulla jättänyt! :)

Tällä kertaa vietin pitkän viikonlopun (20.-24.5.09) Berliinissä ystäväni Tainan kanssa ja olihan reissussa hetken aikaa mukana Johannakin. Mulla oli koululla vähä erikoinen viikko eikä oikein kiinteää lukujärjestystä ku mun molemmat nelosluokat oli jossain nuorisomajalla luokkaretkellä. Siispä sain sompailla, missä halusin. Keskiviikkona tein tarvittavat tunnit heti aamusta ja töistä lähin jo 10.20. Juna Berliiniin lähti klo 12.35. Vaikka pakkaamisen tapani mukaan jätin viimeseen puoleen tuntiin, - en esim. edelliseen iltaan kuten moni muu ;) -, asemalla olin ihan hyvissä ajoin. Huomasin kuitenki, että taululla luki junan olevan n. 10 min myöhässä. Tuli vähä paniikki, koska tämä juna oli siis Pirnasta Dresdeniin menevä, ja Dresdenistä lähti klo 13.04 Berliinin juna. Mulla ei siis ollut aikaa kuin muutama minsa vaihtaa junaa eli ekan junan ollessa myöhässä en olis ehtiny Berliinin junaan. Noh, onneksi olin taas kerran lukenu huonosti sitä taulua! Jossain vaiheesa ilmesty teksti, että juna on n. 25 min myöhäsä. Sitte pääsi jo pari kirosanaaki, kunnes yhtäkkiä huomasin, että se juna tuleeki sieltä! Uudestaan taulua katottuani huomasin, että myöhässä oleva juna oli klo 12.08 lähtevä. Tietty hyppäsin siihen ja olin jopa vähä aikasemmin perillä Dresdenissä ku se mun varsinainen 12.35 lähtevä junani ois ollu.

Junamatka Berliiniin meni ihan hyvin, vaikka jouduinki istumaan 4 ihmisen kans sellasessa kopissa ku siinä junassa ei ollu muuta ku niitä loosseja. Kuuma oli ku pätsissä ku oli niin helteinen päivä.. niin ja mua vastapäätä istu sellanen kaunis pitkäjalkanen poika. Niitten pitkien jalkojen takia en itte voinu oikein suoristaa koipiani ku ei ollu tilaa, vähä oli paikat puutunu ku päästiin perille Berliiniin :)

Berliinissä olin n. 15.30. Menin heti ostamaan itelleni sellanen lipun julkisiin, maksoi 26,20 koko ajalta :) Sitte suuntasin kirjautumaan hotelli Pariser Eckiin, joka sijaitsi lähellä Zoologischer Gartenin asemaa ja Ku'dammin ostoskatua. Junalla ja bussilla menin kyllä oikiaan paikkaan, mutta sitte ite hotellia en siltä kadulta meinannu löytää ku se katu katkes yhtäkkiä ja jatku jonku aukion jälkeen ihan ihmeellisesti. No lopulta pääsin sinne! Avaimet mun piti hakea hotellin katutasossa olevasta kahvilasta, koska sielä hotellilla ei liikoja henkilökunta aikaa viettäny. Ja ite hotelli oli kyllä aika huvittava, koitin ottaa asian ihan huumorin kannalta ku pääsin sinne sisälle. Oikeastaan on tosi vaikea kuvata sitä sanoin, miltä sielä näytti. Se oli varmaan tehty jostain vanhoista asunnoista, koska se sijaitsi kerrostalossa, missä muitten ovien takana oli yksityisihmisten koteja. Sielä oli tosi hiljasta, ei näkyny respaa eikä ollu kyllä ketään hotellin asukkejakaan näkyvillä. Niin ja meijän huone! Olin mielestäni varannu 2 erillistä sänkyä, mutta meillä oli parisänky. Ja huoneessa piti olla kylppäri, mutta ei ollu. Suihku kyllä oli ja se oli sellanen läpinäkyvä suihkukaappi keskellä huonetta! :D Uskomatonta! :D Netissä sanottiin, että huoneessa on suihku ja sanansa ne piti. Vessa oli käytävällä, hostellityyliin, vaikka tuon piti olla HOTELLI. Eipä sillä, aika usein Saksassa ja Keski-Euroopassa onkin niin, että wc löytyy käytävältä.

Kunhan olin pienimuotoisesta järkytyksestäni selvinny, lähin kauppaan ja samantien kohti Tegeliä. Tainan kone tuli nimittäin Hesasta klo 18.25 ja menin sitä vastaan. Takaisin kun päästiin hotellille ihmeteltiin keskenämme Tainan kans sitä hotellia ja suihkukaappia ja sitä, mistä ne kuvat sinne nettiin oli saatu. Pientä huijausta :D Eipä sillä, tosi hyvällä sijainnilla eikä mitenkään kallis, vaikka nyt kyllä ymmärtää, miksi se niin edullinen oli ;)

No joo, siinä illan kuluessa Johannakin ilmesty istuskelemaan iltaa meijän 5 tähden luksushotelliin. Johannalla oli muuten hostelli samalla kadulla n. 10 min matkan päässä meijän hotellilta. Johanna ei mahtunu enää meijän hotelliin ku se oli täys, mutta tais olla ihan vaan Johannan onni! :D Me muuten käytiin sielä käytävän gigolonkarva-suihkussa ku ei oikein tehny mieli mennä näytille sinne kaappiin, ois muuten huoneki ollu varmaan kivasti höyryä täynnä ku iteki tykkään aina n. 15 minuuttia seisoskella suihkussa. Ehkä en tosin sielä kaapisa varmaan ois niin kauan ollu, mutta joka tapauksesa :)

Meijän oli tarkotus lähtä siitä hotellilta jatkamaan iltaa jonneki baariin, mutta ei me oikein löyetty mitään paikkaan. Lopulta mentiin syömään semmoseen tapaspaikkaan Savignyplatzille puolenyön aikoihin. Sielä oli muutenki tosi paljo kaikkia ihania kahviloita ja ravintoloita. Tosta mun kirjasesta luinkin, että tuo Savignyplatz herää aina iltasin eloon ku ihmiset tulee sinne syömään ja istuskeleen. Ihanaa, voisinpa olla vaan joku siisti suurkaupunkilainen! Päivät tekisin jotain upeeta työtä jakkupuvussa ja korkokantakengissä ja illalla lähtisin syömään terassille johonki ihanaan romanttiseen ravintolaan.. :))

Ilta päätty meillä joskus 3 aikoihin. Aamulla herättiinki sitte taas joskus 7 aikoihin ku ei vaan unta riittäny hotellin hieman kovassa sängyssä :) Aamupala oli ihan ok, sen jälkeen suunnattiinki ulos. Oltiin sovittu Johannan kans, että lähetään joskus 11 aikoihin liikenteeseen ku tarkotuksena oli mennä Sachsenhausenin keskitysleirille. Tainan kans tosin lähettiin jo 9 aikoihin käveleen ja mentiinkin ensin kahville terassille Ku'dammin varrelle.

Sachsenhauseniin tosiaan lähettiin. Johanna tavattiin Zoon asemalla ja sieltä meijän piti mennä Friedrichstraßen asemalle, missä vaihettiin junaa kohti Sachsenhausenia. Junassa istuessa vitsailtiin tosin, että mennään kuitenki väärään suuntaan. No jossain vaiheesa kattoin vastaantulevia junia ku niissä luki, että Oranienburg, minne siis meijän oli tarkotus mennä. Mun tulostamassa lapussa luki, että S1-junalla Wannsee-Oranienburg ja aattelin, että sen pääteaseman nimi on tuo Wannsee-Oranienburg. No asiahan oli niin, että se juna, jolla meijän piti mennä oli Wannseeltä Oranienburgiin. Me mentiin siis Wannseen suuntaan ja ois pitäny mennä just toiseen suuntaan. (Sanon vaan niille ohjeitten kirjottajille, että on olemassa lyhyt väliviiva ja PITKÄ väliviiva! Ja te käytitte sitä lyhyttä, prkl.) Ei meillä onneksi menny ku jotain reilu puolituntia hukkaan ku hypättiin pois ja lopulta mentiin oikeaan junaan :)

Keskitysleirillä meillä meni melko monta tuntia ku kateltiin paikkoja. Olihan se aikamoinen kokemus, vaikka ei sielä itessään paljon ollu nähtävää. Monet paikat, kuten se asema Z eli kaasukammio, oli tuhottu sodan jälkeen. Monissa rakennuksissa sielä oli paljo kuvia ja tekstiä eli ne toimi museoina. Olihan se ihan näkemisen arvoinen paikka, vaikka ei sitä osannu käsittää sielä, että se oli oikeasti joskus ollu keskitysleiri. Joku päivä pitäs päästä näkemään myös Auschwitzin keskitysleiri.

Joskus iltapäivällä me sitte palailtiin takas Berliiniin. Ekana tietty mentiin syömään sellaseen Cancún-nimiseen meksikolaiseen paikkaan Potsdamer Platzille, jossa chiliburgerin tilalta sain juustoburgerin, mutta maksoin kuitenki chiliburgerista :) Ravintelista käppäiltiin Brandenburgin portin kautta pääjuna-asemalle. Portilla oli muuten kova hässäkkä ku ne rakensi lauantaisia Saksan 60-vuotisjuhlia varten lavaa sinne. Kun päästiin takas Zoon asemalle, aateltiin vielä käyä jossain syömässä jotain jälkiruokaa. Päädyttiin sitte sellaseen johonki ihme ravintolaan, jossa tarjoilijat varmaan tuijotti tellyä koko ajan ku palvelu oli niin hijasta :) Yks pariskunta ootti pitsojaan varmaan tunnin ja sitte ku ne kävi siitä sanomassa niin heti tuotiin ruoka pöytään. Ja toiselle pariskunnalle tuli ranskalaisten tilalta riisiä. Sitte se huvittava tarjoilijamies kävi kauhiasti selittämässä, että en ymmärrä, mistä on kyse ja anteeksi ny kauhiasti. Se oli niin huvittava näky ku se niille molemmille pöyille selitti :) Hyvä, ettei jokaseen pöytään käyny esittämässä anteeksipyyntöä :D Niin, syötiin muuten Johannan kans creppejä ja Taina otti leivoksen, muistaakseni :) Joo, ja meijän hotellin lähettyvillä näin ehkä hauskimman patsaan ikinä! Taina ja Johanna ei vaan ymmärtäny sen hauskuutta, mutta mua nauratti. Voi pojat ku oliki kiva nauraa oikein antaumuksella, kiitos kalaratsastaja-patsas! ;)

Noh, mitäs sitte perjantaina tapahtui? Johanna lähti takaisin Suomeen, Taina ja minä jatkettiin lomaamme shoppailemalla! Ite Ku'dammilla ei kyllä ollu hyviä kauppoja, joten suunnattiin Potsdamer Platzille yhteen ostoskeskukseen. Sielä käytiin syömäsä ja tarjoilijana meillä oli tällä kertaa sellanen poika, ettei sen puheesta saanu selvää ku se puhu niin hiljaa :) Me ei saatu mitään ostettua sinä päivänä, mutta käytiin kattomassa muurinjäännöksiä ja Checkpoint Charlie. Mentiin myös Ostbahnhofille ku sielä on (käsittääkseni) Berliinin pisin jäljellä oleva pätkä muuria (1,3km), ja myös East-Side Gallery eli kokoelma eri maalaisten taitelijoiden muuriin tekemiä maalauksia. Se oli hieno nähä! :)

Lauantaina me päätettiin jatkaa shoppailua ja mentiinkin Alexanderplatzille ku junasta oltiin nähty sielä olevan jonkun ostoskeskuksen. Sieltä löysin kaikkea kivaa, pari toppia ja käsilaukun, niin ja tuliaisia ostin myös myöhemmin :)
Ai niin, ensin kylläkin käytiin Charlottenburgin linnassa, mutta voin sanoa monta linnaa nähneenä, ettei se valitettavasti ollut mikään suuri nähtävyys. Esimerkiksi Wienin Schönbrunnin linna on paljon hienompi!

Iltapäivällä suunnattiin takas hotellille vähä lepäileen ku aateltiin, että mennään illalla kahtoon Brandenburgin portille niitä synttärijuhlallisuuksia. Saksa siis täytti 23.5.09 60-vuotta, onnea Saksan liittotasavalta!! :) Voitonpylväältä portille menevä tie oli suljettu autoilta, koska melkein se koko tie oli täynnä kaikenlaisia kojuja ja kaljatelttoja. Itse portin eessä oli kaksi isoa lavaa ja sielä esiinty joitakin artisteja, ei Tainan kans oltu koko aikaa sielä. Hauska meininki oli, niinku jossain festareilla ois ollu :) Nähtiin muutama saksalainen julkiskin sielä! Ihana tunnelma oli musta ja oisin voinu vaikka jäädä sinne kahteleen menoa pitemmäksin aikaa. Me mentiin syömään uudelleen sinne meksikolaiseen paikkaan, jossa oltiin aikasemminki käyty. Joskus klo 23 aikoihin palattiin takas hotellille ja ei muuta ku nukkumaan. Ai niin, ennen noita juhlallisuuksia käytiin Spree-joella tekemässä sellanen tunnin mittanen miniristeily - romanttisesti auringonlaskua katsellen! :D

Sunnuntaiaamu olikin meijän vika aamu Berliinissä. Tainan lento takas Suomeen lähti vasta klo 19 ja mun juna takas Pirnaan klo 17, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa. Muut päivät Berliinissä oli ollu hiukan viileitä, välillä sato ja välillä paisto, mutta sunnuntaillehan me saatiin oikein kunnon helle! IHANAA! Me jätettiin Zoon asemalle lokeroon matkatavarat ja suunnattiin voitonpylväälle. Istuttiin pylvään juurella, keskellä isoa risteystä ja otettiin vähä aurinkoa :) Sieltä suunnattiin kattomaan Berliinin tuomiokirkkoa ja raatitaloa, siinäpä olikin kaikki mitä oltiin tavotteeksi asetettu sille päivälle. Loppupäivä istuskeltiin auringossa, Spreen rannalla sain taas ohtani, käsivarteni ja rinnuksen poltettua. Lopuksi palattiin takas Zoolle, sielä käytiin vielä yhessä syömässä ja sitte olikin aika suunnata kummankin kohti kotia.

Tykkään Berliinistä ihan kovasti ja olikin tosi tylsä lähteä takas Pirnaan. Se sunnuntain upea sää antoi ihanan päätöksen kivalle minilomalle Berliinissä :)

Tää mennyt viikko on ollu mun osalta vähä väsynyt enkä oikein oo jaksanu tehä yhtään mitään. Jalatki oli alkuviikon vielä niin kipiät kauhian kävelyn jäliltä. Nyt pitäs ottaan itteensä niskasta kiinni, jotta ei menis seuraavakin viikko ihan plörinäksi. Eilen olin muuten koulun kans kevätretkellä Puolan rajalla semmosessa lasten kiipeilypuistossa. Oli ihan kivaa vaihtelua, vaikka satokin aika rankasti koko päivän! Lapset kuitenki tykkäs, mutta saa nähä, moniko niistä on ens viikolla flunssassa - saatika opettajista! :)

Nyt olis vielä 28 päivää jälellä eloa Saksassa ja sitte koittaa lähtö kotiin. Ootan kovasti perheen ja kavereitten näkemistä, ja toivon että mua oottaa kiva kesä Suomessa. Näitten seuraavien 4 viikon aikana aattelin vielä reissata täälä Sachsenissa ja ottaa kaiken irti Saksasta. Eihän sitä tiiä, millon sitä seuraavan kerran tänne tulee, jos tuun enää koskaan :) Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä pitkä sepustus.

Minä jään tänne paketti kourassa oottelemaan maanantaita, palataan! ;)

4 kommenttia:

  1. Antoisa reissu Berliiniin tuntui olevan siinä se elämänkokemukset kar4ttu ja paljon kuvia kiva lukea
    tv

    VastaaPoista
  2. Ihanan paljon olit taas jaksanut kirjoittaa! Munkin pitää kyllä päästä joskus Berliinissä käymään, ku sä oot sitä niin paljon kehunut :-)

    VastaaPoista
  3. Ja edellinen kommentti oli siis Sarpalta :D

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kyllä Sarppa Berliiniä! Se on niin ihana kaupunki.. tai no ainaki mun mielestä, onhan ihmisillä niin erilainen maku, että jonku toisen mielestä se ei oo ihan niin kiva :) Paljolti kyllä vaikuttaa sääkin siihen, millanen muisto jostain paikasta jää! Joskus syksyllä tai talvella vois olla vähä ikävempää ku on kylmä ja harmaata ;)

    VastaaPoista