tiistai 19. toukokuuta 2009

Kesä ♥

Kesäisen helteiset terkut täältä Pirnasta! Aurinko on kyllä taas pitkästä aikaa hellinny meitä pirnalaisia, ittenikin lasken vielä 5,5 viikon ajan kuuluvaksi kyseiseen ryhmään ;)

Prahan reissun jälkeen sain uuden lukujärjestyksen ja siirryin seuraamaan opetusta luokkiin 4a ja 4b. Helmi-maaliskuunhan vietin kolmessa tokaluokassa ja huhtikuun kolmessa kolmosluokassa. Täytyy kyllä sanoa, että huomaa jo näiden 10-11-vuotiaiden olevan pieniä teininalkuja. Täällähän peruskoulu kestää vain 4 vuotta, joten nelosluokkalaiset siirtyvät syksyllä jo eri kouluun. Jotenkin nämä saksalaiset 4.luokkalaiset on ehkä hieman isompia ja "aikuisempia" kuin suomalaiset samanikäiset, koska suomalaiset lapset ovat ala-asteella pari vuotta pitempään, ja vasta 6.luokan jälkeen siirrytään eri kouluun ja aletaan elämään teinin elämää. Ehkä tässä on yksi syy siihen, että täällä Saksassakin on niin paljon teiniäitejä. Kuka tietää. Aikuiseksi kasvetaan paljon nopeampaa. Myös se on ollut hauska huomata, kuinka iso ero on 3. ja 4.luokan välillä. Kolmosluokkalaiset tulevat paljon helpommin juttelemaan mulle ja pyytävät jopa mua mukaan juttuihinsa välitunnilla, kun taas 4.luokkalaiset haluavat enemmän olla omissa oloissaan. Noh, onneksi mää kuitenkin kestän sen, ettei ne halua leikkiä mun kans! :D

Mielenkiintoista on myös ollut huomata, kuinka erilaisia molempien luokkien opettajat on. Toisen luokan ope on tosi ihana, halailee oppilaita ja puhuu pehmeällä äänellä eikä juurikaan korota ääntä. Toinen ope taas on tosi kova ja välillä huutaa melkein kurkku suorana. Se lempeä opettaja ottaa myös mua mukaan tunnilla ja selittää mulle asioita, kun taas sille toiselle mää oon niinku ilmaa, mikä tekee omasta olosta vähä ikävän sielä. Täytyy sanoa, etten oo oikeastaan koskaan tuntenu itteäni turhemmaksi ku täälä Saksassa. En tiiä, onko vika mussa vai onko nää saksalaiset oikiasti vaan aina tämmösiä.. tällä hetkellä on vähä turhautunut ja ahdistunut olo.. hävettää myös, koska lähin muka open hommia tekemään Saksaan - voi kuinka hienoa, tosi mahtava tilaisuus! Valitettavasti oon joutunut osittain pettymään kyllä melko kovasti. Koskaan ei tosin pidä katua mitään, elämänkokemus tämä on siinä ku mikä tahansa muukin. Positiivista on kuitenki se, että oon nähny paljo uusia paikkoja, saanut nauttia lämpimästä pitkästä keväästä, ja kehittäny tosi paljon kielitaitoani. Ei tää tosin vielä ohi, kuulostaa hieman ku joltain loppupuheelta! :)

Aiheesta kuitenkin toiseen. Mulla oli viime viikolla ystäväiseni Johanna kylässä! :) Se tuli keskiviikkona ja viipyi sunnuntaihin saakka (eli 13.-17.5.09). Mulla itelläni oli torstai ja perjantai tietty töitä, joten Johanna joutu aamusta hengaan vähäsen yksikseen täälä mun kämpillä ja ootteleen mua. Torstaina mulla ois ollu vapaapäivä, mutta menin tutustuun yhteen Pirnan Evankeliseen kouluun, jonne meen tässä kuussa vielä yhtenä torstaina ja kesäkuussa joka torstai enkun tunnille avustamaan. Torstaina olin 3 oppituntia seuraamassa sielä koululla ja palasin kämpille joskus klo 13. Me suunnattiin siitä sitten kohti Dresdeniä vähä katteleen vanhaakaupunkia ja tietty shoppaileen! :) Koko viikon olin pelänny, että sataa ku nin säätiedotuksessa lupailtiin.. Meijän onneksi kuitenki oli mitä parhain sää, aurinko porotti ihanasti taivaalta. Dresdenissä oli jotkut kevätmarkkinat, joten siinä vanhalla torilla oli ihania erilaisia kojuja ja telttoja ja tiskejä, joista sai ostaa kaljaa ja ruokaa - eli tosin sanoa Wurstia! :) Jatkettiin katteleen vanhankaupungin paikkoja ja pysähyttiin terassille aurinkoon syömään jätskiannokset ja juomaan Mezzomixit! :P

Päivän päätteeksi piti tietty mennä syömään ja valittiin paikaksi sellanen ravintola nimeltään Vapiano ku sitä oli mulle suositeltu. Sielä oliki aika jännä meininki ku ovella kassalta annettiin sellaset kortit ja sitte ku menit tilamaan tiskiltä ruokaa, kaikki ladattiin siihen kortille. Sitte lähtiessä mentiin kassan kautta ja ne vilautti sitä korttia koneelleen ja näki, mitä oli tilattu ja paljo maksaa. Uutta mulle ja myös vähä ahistavaa ku mua hermostuttaa kaikki uus! :) Ja ruokakin tilattiin tiskiltä, sielä oli muistaakseni 3 eri tiskiä sen mukaan, mitä oli tarjolla. Joko pitsa, pasta tai salaatti ja niillä tietty oli jokasella oma ruokalistansa sitte. Oli muuten ihan hyvää pitsaa, sitä siis tilasin! :D Niin ja meijän vieresä istu semmonen söpö vanhempi intialainen mies, Johannan ois tehny mieli silittää sen kaljua päätä! :D Mussakin se herätti jotenki sellasia ihme sympatiatunteita.. :))

Perjantaina mulla oli vain 10.20 asti koulua, joten päästiin lähteen hyvissä ajoin taas kohti Dresdeniä. Me ei siis ihan tarpeeksi keritty nähä ja shoppailukin jäi vähille, joten lähettiin uuestaan sinne. Ai niin, meiltä meni kyllä yks juna lähteissä vähä nokan eestä, vaikka asemalle tultiin ajoissa. Meikä sekoili lippuautomaatin kans ku en muka osannu ostaa päivälippua. Noh, lopulta osasin ja juna just lähti, joten jouduttiin puoli tuntia ootteleen seuraavaa - sori, Johanna!!! :) Dresdenissä keskityttiin enimmäkseen shoppailuun, mutta käytiin myös sen lisäksi sielä vanhankaupungissa olevassa Frauenkirchessa sisällä. Se on siis se kirkko, josta löytyy mun noista kansioista kuvia, ja se siis sodan aikana tuhottiin maan tasalle, ja sitte DDR:n hajoamisen jälkeen rakennettiin uudelleen samaan kuosiin ku mitä se oli ennen. Vuonna 2005 se saatiin lopulta valmiiksi, yli 10 vuotta siihen meni. Se kirkko oli tosi hieno kyllä sisältä! Sinne ei maksanu mitään sisälle, vaikka olin luullu, että maksais. Siksihän me ei äitin ja iskän kans sielä sillon sisällä käyty. Sielä oli muuten valokuvaus kielletty, mutta salamavalot välkky kyllä ihan armottomasti. Siispä mekin otettiin kuvia sieltä! :) Laitan kuvia sieltä uuteen kansioon tohon sivuun.

Perjantaina päivällä me käytiin vielä vanhassakaupungissa syömässä yhessä ravintolassa, ja joskus 17-18 välillä palattiin takas mun kämpille tänne Pirnaan. Heti piti mennä suihkuun ja ruveta laittautuun ku me lähettiin Dresdeniin vähä yöelämää katteleen. Tässä en sen kummemmin rupea iltaa ruotimaan; voin vaan sanoa, että oli superhauska ja pitkä ilta. Niin ja, elämäntapataiteilija Daniel K. rules! :D

Pitkään kestäneestä biletyksestä johtuen nukuttiin lauantaina iltapäivälle saakka. Viikonloppuna täälä oli sellaset jokavuotiset kaupunkijuhlat, Markt der Kulturen, jossa lauantai-iltana esiinty pari ska-bändiä. Me lähettiin vasta joskus vähä ennen kaheksaa illalla käppäileen, että ehittiin nähä vain se toinen bändi eikä sitäkään loppuun katottu. Se bändi oli nimeltään Prague Ska Conspiracy, soitti musta tosi kivaa musiikkia. Vähä harmittaa ku en ostanu niitten cd:tä sieltä.. Me ei oltu sielä kovin kauaa ku päätettiin lähtä Mäkkärin ja jätskikiskan kautta kotia kahtoon euroviisuja ja kannustamaan Waldo jumbosijalle (22p, voi raukkaa!)! :D Oltiinki kyllä aika väsyneitä, että se oli hyvä päätös sille illalle.

Sunnuntaina Johanna lähtikin tosiaan Berliiniä kohtia. Sen junan piti lähtä 13.04 Dresdenistä, mutta jostain kumman syystä se oli asemalle tullessa 30min myöhäsä ja paikallaanki se vielä seiso varmaan parikymmentä minsaa. Ihmeellistä ku Saksasa on kaikki junat aina ajallaan.. tuo tosin tais tulla jostan Prahasta, joten sielä se on sitte hankkinu viiveensä :)

Johanna on siis ny Berliinissä, minne ite kans suuntaan huomena! :)) Sinne tulee myös toinen kaveri eli Taina, jonka kans me ollaan sielä sunnuntaihin asti. Johanna lähtee sitte perjantaina takas Suomeen. Torstaina olis tarkotus mennä käymään Sachsenhausenin keskitysleirillä ku se on vain 35km päässä Berliinistä. Muuten ei olla sen kummemmin tehty suunnitelmia. Ehkä vain katellaan päänähtävyyksiä ja nautiskellaan elämästä ja auringosta ku tänne on luvattu aikamoista hellettä!! :)

Eipäs tässä tällä hetkellä muuta kuin palaan taas astialle Berliinin reissun jälkeen! Aurinkoisia päiviä sinne Suomeen myös! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti